KAATIO-hanke on valtiovarainministeriön Digikannustin-avustusta saanut hanke, jossa tuotetaan asema- ja yleiskaavoja valtakunnallisen tietomallin mukaisena eri ohjelmistoilla kuntien todellisissa kaavahankkeissa.
KAATIO-hankkeessa luodaan kuntiin kyvykkyys tuottaa asema- ja yleiskaavaa yhteentoimivassa tietomallin mukaisessa muodossa. Hankkeessa kehitetään työkalut kuntien käyttämiin ohjelmistoihin yhteistyössä ohjelmistotoimittajien kanssa. Hankkeen aikana tietomallia koeajetaan käytäntöön kuntien todellisissa kaavoitushankkeissa.
Hanketta koordinoi Oulun kaupunki ja mukana on 15 muuta kuntaa: Espoon kaupunki, Hyvinkään kaupunki, Kirkkonummen kunta, Lahden kaupunki, Lappeenrannan kaupunki, Lohjan kaupunki, Paimion kaupunki, Pihtiputaan kunta, Porvoon kaupunki, Raaseporin kaupunki, Tampereen kaupunki, Tyrnävän kunta, Uudenkaupungin kaupunki, Vantaan kaupunki ja Viitasaaren kaupunki.
KAATIO-hanke ei ole yhteydessä ympäristöministeriön valmistelemaan RYTJ-järjestelmään, mutta seuraamme sen valmistelua ja pohdimme mahdollisuuksia huomioida uusia määrityksiä hankkeen aikana. Kaavatiedot syntyvät kuntien tehtävissä ja tallennetaan kunnan kaavatietovarantoon osaksi rakennetun ympäristön tiedonhallintakokonaisuutta.
KAATIO-hankkeen tietoja muualla verkossa:
- Oulun kaupungin hankesivu
- KAATIO-hankkeessa tuotettu kaavatietomallia soveltava XML-skeema Rakennetun ympäristön tietomallit -sivustolla
Kysy lisää hankkeesta:
Pilvi Nummi
KAATIO-hankkeen projektipäällikkö
Asiantuntijat n+1 Oy
pilvi.nummi@nplus1.fi